Esittely

Olen Tiina Koskinen ja asustelen aviomieheni Tatun kanssa Muhoksella, Oulun lähistöllä. Asumme maaseudulla omakotitalossa, kotimme lähellä on myös metsä monipuolisine maastoineen. Pihassamme on iso koira-aitaus ja koirat saavat touhuta turvallisesti vapaana. Kanssamme asustelee muutama koira, kaikki ovat rodultaan welsh corgi cardiganeja. Koirista esittelyt heidän omilla sivuillaan. Haluan lauman pysyvän kohtuullisena, niin, että aikaa on jokaiselle koiralle päivittäin ja tärkeintä on, että heidän kanssaan on mukavaa ja jokainen saa elää rakastettuna perheenjäsenenä. Minua kiinnostaa koirat kokonaisuutena, niin yksilönä kuin laumassakin. Toimiva lauman välinen dynamiikka on minulle tärkeää, jokaisella koiralla täytyy olla hyvä olla ja elää. Koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tyytyväisyys on minulle kaiken a ja o. 

Iltapainotteisen työni vuoksi emme pääse kovin aktiivisesti harrastamaan vedetyille kursseille, mutta haemme oppimme ja neuvot muualta. Opettelemme taitoja kotona keskenämme ja yhdessä tuttavien, sekä heidän koirakoiden kanssa. Toisinaan, mahdollisuuksien mukaan osallistumme myös vedettyyn toimintaan. 

Pienenä tyttönä temmelsin mummolassa tallityttönä, omiakin hevosia oli, mutta tallin enemmistö koostui mummon ja papan hevosista ja tallitöissä sekä hevosten hoidossa olin apuna. Tallilla meillä oli ratsuja, ravihevosia ja siitostoimintaa, sieltä olen luultavasti sammumattoman kipinän saanut eläimiin. Tunnetuin hevosemme lienee Ville-Vikkelä. Villen kanssa teimme useampia reissuja ympäri Suomen ja ulkomaillakin, niin ravi- kuin siitoskuvioissakin. Papan ja mummon kanssa olen pikkutytöstä lähtien kiertänyt raveissa, nyt viimeisimmät vuodet on olleet hiljaisempia sillä saralla, mutta hevosiin ja raveihin on tietynlainen kaipuu ja edelleenkin toisinaan käyn kisoja katsomassa. Pappani on ollut tuomaroimassa hevosnäyttelyissä ja siellä olen katsomossa töröttänyt mukana. Itselläni on omia hevosia ollut tallilla shetlanninponi Justiina ja lämminveritamma Bonanza Pay. 

Ollessani murrosiän kynnyksellä äitini osti koiran, sekarotuisen uroksen nimeltään Raato. Raato kulki aina mukanani ja oli todellinen ystävä isolla yyllä. Niin leppoisa ja huolehtiva uros, lapsia rakastava koira! <3 Raato sai elää rakkaana perheenjäsenenä 15-vuotiaaksi saakka. 

Muuttaessani omilleni yritin hetken olla ilman koiraa, muttei siitä mitään tullut, en kertakaikkiaan osannut elää lemmikitöntä elämää. Tutun kautta kuulin sekarotuisesta leikatusta uroksesta nimeltään Beni. Beni oli 4-vuotias kun muutti luokseni, haasteita koirassa oli melkolailla ja työtä sen eteen sai tehdä. Työ palkittiin ja säännöttömästä pikkupirulaisesta tuli koira joka kuunteli ihmistä. Beni oli elänyt suurimman osan elämästään ainoana koirana, eikä hirveästi välittänyt muista koirista, mutta niinpä he kerkesivät muutaman vuoden asustella Jerryn kanssa saman katon alla ja Benistäkin alkoi pikkuhiljaa kuoriutua koira, joka viihtyy muiden koirien kanssa. Lopulta Benin ollessa 13,5-vuotias, hänet vietiin viimeiselle matkalle ja vartioi meitä nyt pilven reunalla. 

Miten päädyimmekään welsh corgiin? 

Mietimme mieheni kanssa meille koiraa ja rotu oli kysymysmerkki ja sitä mietittiin pitkään. Molemmat olimme sitä mieltä, että paimenkoira on luonteeltaan sellainen joka vastaa molempien ajatusmaailmaa koirasta. Eräs päivä mieheni ehdotti welsh corgia ja siitähän se etsintä sitten alkoi! Rotu oli oikeinkin osuva, koska Tatu mieli pienempikokoista koiraa ja molemmat olimme sitä mieltä, että paimenkoiran luonne on meille molemmille mieluinen. Welsh corgeista cardigan oli molemmille "oman tuntuinen" valinta, niin rotumääritelmän ja cardiganin luonteikkuuden vuoksi, mutta myös ulkoinen olemus kiehtoi meitä enemmän. 

Olin joskus tallilla nähnyt corgin, muttei niitä liiemmin ollut vastaan tullut. Tovin etsinnän jälkeen löysimme Jerryn. Ensimmäinen rotukoira, papereineen. Siitä alkoi uusi maailma, tutustuminen rotuun ja rotukoiran omistajana, virallisine dokumentteineen opin tutkimaan kennelliiton sivuja, koiranettiä, rotujärjestön sivuja, tutustumaan corgi-ihmisiin, kasvattajiin, pääsin osallistumaan näyttelyihin ja muihin virallisiin juttuihin... Vapaa hetket on kuluneet sukutauluja tutkiessa ja erilaisia dokumentteja katsoessa ja lukiessa (ja tulee vielä jatkossakin kulumaan!) Koirista, rodusta, kasvatuksesta ynnä muusta ei voi koskaan tietää liikaa, tämä on ikuista oppimista! Lisäksi osallistun luentoihin, aiheet käsittelevät monipuolisesti ja laaja-alaisesti koiraa mm: käyttäytymistä, terveyttä, ruokintaa, kouluttamista, elekieltä ja niin edelleen. Haluan kerrata vanhaa ja oppia uutta, saada uusia ja monipuolisia näkökulmia asioihin ja sitä myöten edistää osaamistani koiriin liittyen. 

Ystäväni sai houkuteltua minut ensimmäisiin näyttelyihin vuonna 2017, nekin löytyy listattuna kuulumiset-osiosta. Olen tykännyt käydä näyttelyissä, siellä tapaa uusia saman rodun omaavia ihmisiä ja siellä näkee erinäköisiä koiria. Opettavaista sekin! Olen melkoinen kotihiiri, vapaa-ajat olen yleensä kotona koirien kanssa, joten näyttelyt on minulle reissuja joissa näen tuttuja ja niistä jää hyvä fiilis vaikka menestystä ei tulisikaan. En käy siellä pelkästään kisaamassa, vaan näyttely reissut kokonaisuutena antavat minulle paljon enemmän! 

Haaveilin kasvatuksesta muutaman vuoden ja uskaltauduin lähtemään kasvattajakurssille. Kävin kurssin 2019 keväällä ja tuolloin allekirjoitin kasvattaja sitoumuksen, syksyllä 2019 anoin kennelnimen. Kennelnimi Winttiwontin hyväksyttiin marraskuussa 2019. Tavoitteena minulla on kasvattaa rodunomaisia, hyvin rakentuneita ja hyvällä luonteella varustettuja welsh corgi cardiganeja. Jalostusvalinnat ja suunnitellut yhdistelmät ovat tarkkaan harkittuja ja mietittyjä. 

Koiramme ovat meille perheenjäseniä ja meille koirien kanssa eläminen on ennenkaikkea elämäntapa elää ja asua tällä tavalla kuin nykyhetki sen on meille mahdollistanut. Koiramme asuvat ja elävät kodissamme ja ovat täysivaltaisia perheenjäseniä. Mieheni ei ole kasvattajakurssia käynyt, mutta on koira-arjessa mukana ihan yhtälailla kuin minäkin ja toisinaan Tatukin on lähtenyt näyttelyihin mukaan! 

Nimi Winttiwontin oli helppo päättää kennelnimeksi. Tatu on aina puhutellut koiriamme winttiwontteina ja koirat nimen tunnistaakin, kun niitä porukassa kutsutaan esimerkiksi syömään tai ulkoillessa, milloin missäkin tilanteessa. 

Olen Suomen kennelliiton-, Suomen welsh corgi seuran- ja SuKoKa ry:n (Suomen koirankasvattajat) jäsen. 

Toivon, että viihdyt kennel Winttiwontin sivuilla! Tervetuloa! 

- Tiina